Capercaillie
saLK čukčâ [tšuktšâ], saIK čuhčâ [tšuhtšâ]
Of all the birds, the capercaillie is the true master of the wintry forest.
In the shape of the landlord, the old capercaillie -a gorge beak- sits on the
branch of a lone pine, croaks and crabs needles every now and then, and nods its
head. You can see it on its true nature in a clear frosty weather of Lapland.
Once upon a time a crane, kuorgâ, the king of the birds, asked
capercaillie to migrate with it to the south where is safe and sound. “Well,
won’t you fly to the south with me? There will be warm and nice.”
The old gorge
beak had looked at the crane and the other birds who were about to leave, and
then the capercaillie cackled “I’d rather eat needles and sleep in the snow
than fly over the seas.” And so has the capercaillie done, been eating needles,
resting, and croaking over the winters in Lapland’s wintry forests. Indeed, capercaillie
is the ancient occupier of the wintry forests.
Metso
saLK čukčâ [tšuktšâ], saIK čuhčâ [tšuhtšâ]
Linnuista
metso on talvisen metsän todellinen isäntä. Isännän hahmossa vanha metso, kurunokka,
kököttää petäjän oksalla ja korskahtelee, nappaa välillä hakoja suuhunsa ja
nyökyttää päätään. Se on elementissään Lapin kuulakassa pakkasilmassa.
Oli kerran kurki eli kuorgâ, lintujen kuningas, kysynyt metsoa mukaan muuttomatkalle etelän Lintukotolaan: Na, et sinä lähe etelään? Siellä on lämmintä ja hyvä olla. Vanha kurunokka oli katsahtanut kurkea, sitten muita lähtöä tekeviä lintuja ja kähähtänyt: Ennen havon syön ja lumen makaan, ku lähen merta lentämään. Ja niin metso on tehnyt, syönyt hakoja, makoillut ja kähistellyt talven yli Lapin lumisissa metsissä. Metso onkin talvisten metsien ikiaikainen asukas.
